fbpx

Hyvinvoinnin lisäystä ylhäältä alas vai alhaalta ylös päin?

Minulla oli ilo ja kunnia tavata henkilöstön johtaja, joka julkisella toimialalla oli saanut mahtavia tuloksia henkilöstön sairauspoissaolojen vähenemiseen henkilökuntansa kanssa.

Kuuntelin hänen kertomustaan silmät ympyräisinä ja varmaan välillä suukin ihmetyksestä auki. En ollut koskaan kuullut vastaavaa, vaikka vettä on ehtinyt jo jonkin verran virrata Tammerkoskessa minunkin urani aikana.

No heillä kuitenkin oli päätetty toteuttaa asteittain suunnitelmallisesti  henkilöstölle henkilökohtaista ohjausta ja testausta, jotta varsin korkeatkin sairauspoissaolot saataisiin kuriin. Osallistuminen oli vapaaehtoista.

Suunnitelmallisuus

Pyydän huomioimaan sanat PÄÄTETTIIN ja SUUNNITELMALLINEN.

Usein yrityksissä sorrutaan pitämään vain jokin virkistys/tyky-päivä, kun sellaista joko vuosi odotetaan.

Pitkäntähtäyksen suunnitelma puuttuu ja turvaudutaan irrallisiin ”hauskoihin” juttuihin ja huokaistaan helpotuksesta, kun saatiin taas tämän vuoden keikka tehtyä.

Esimerkin voima

No heillä siis tapahtui niin, että kun ensimmäiset vapaaehtoiset aloittivat ja tuloksia alkoi tulla, toisetkin työntekijät kiinnostuivat. Katsottiin vähän olan takaa, mitä kaverit söivät lounaalla ja alettiin käyttää portaita hissin sijaan. Ei siis mitään tähtitiedettä, vaan pieniä käytännön asioita, kuten pitääkin.

Mitattavat säästöt

No sairauspoissaolot vähenivät 300 päivää kahdessa vuodessa. Työntekijöitä heillä on 70. Hei ajatelkaa, mikä säästö! Projektiin sijoitetut eurot tulivat monin verroin takaisin.

Ennaltaehkäisevien  toimien voimaa,  on jo toitotettu monta vuotta. Tajutaan kyllä henkilöstön terveyden merkityksen yrityksen tuloskuntoon.

”Yhtäköyttä-yhdistys”

Tässä tapauksessa johtaja oli terveydenalan osaaja. Hän näki juuri hienona asiana sen , että muut henkilökunnan jäsenet sparrasivat toinen toisiaan.  Syntyi  ”yhtäköyttä- yhdistys”.

Usein yritysjohtoa koulutetaan isolla rahalla ymmärtämään ennaltaehkäisevän toiminnan merkitys. Toteutus jää tekemättä, kun se nyt ehkä ei juuri ole itselle se kaikkein kiinnostavin juttu.

Mitä, jos aloitetaan kouluttamaan terveydenalan ammattilaisia lisää johtotehtäviin. Olisi kova paketti ; talouden- ja terveyden puolen hallitsija. Annetaan henkilökunnan itse motivoida ja opastaa toinen toisiaan hyvässä positiivisessa hengessä. Toki tähän tarvitaan se joku, joka antaa alkukipinän.

”Pururata auki”

Tärkeätä on vaikuttaa lyhimpään ”pururataan”, mikä sijaitsee korvien välissä. Kun tuo väylä saadaan auki, voi sanoa: ”ihmeitä ei ole, niitä tehdään”

Olin niin onnellinen tuosta tapaamisesta, vaikka en saanutkaan sinne myytyä omia vastaavia palvelujani, koska heillä oli jo hyvin asiat hoidossa.

Varmasti tästä tullaan vielä kuulemaan lisää ja toivottavasti saadaan muutkin yritykset heräämään vihdosta viimein.  Ennaltaehkäisevään työhön sijoitettu euro on aina tuottavampaa kuin sairauden hoito ja myös eettisempää.

Emme tarvitse enää lisää potilaita, vaan terveitä itsestään huolehtivia kansalaisia.

” Jos haluat arvioida, miten yrityksesi menestyi ennen, katso tilinpäätöstä. Jos haluat tietää, miten menestyt nyt, katso asiakkaitasi. Mutta jos haluat tietää, miten menestyt tulevaisuudessa, katso henkilökuntaasi.

Armi Lundán

sh, Method Putkisto Pilates- ohjaaja ja -opettaja

Hyvinvointivalmentaja

vilmankammen.fi

https://kehontunne.fi/verkkokurssi/