post

”Niillä, joilla ei ole aikaa kehon huoltamiseen, on usein aikaa kehon ongelmiin.”

Anne-Mari Kehontunne-videokurssi osa2.

Anne-Mari kertoo , miten hän on kokenut kehontunne-videoverkkokurssin lantion alueen harjoitteet, jotka on erityisesti suunniteltu tasapainottamaan lantion toimintaa.

Anne-Mari työskentelee lihavuusklinikalla.

Tästä löydät blogin osa 1.

 

” Hei Armi,

Tässä havaintojani lantio-osuuden osalta.

Anteeksi viive, tässä on ollut taas kaikenlaista ..  ja oikeastaan ihan hyvä, etten heti ensimmäisen harjoituskerran jälkeen vastannut, koska vasta kun tein tehtäviä ilman ohjausta, tajusin, miten paljon keskittymistä vaatii se, ettei tee harjoittieta vaan pakara- tai muilla pintalihaksilla.

Tunnen, että lantioni on oikeassa kulmassa suhteessa rintakehääni.

Lantioni on melko kapea ja lonkkani aika jäykät. Onneksi toistaiskei ei ole ollut sen kummenpaa vaivaa lantion alueella. Usein synnyttäneillä naisilla tulee myös ongelmia lantion aluelle, niistä olen kuitenkin säästynyt.

Jos haen rentoutusta lantiolleni, koen nimenomaan nuo rauhallisesti tehtävät lantiopohjaharjoitukset , lihasten lämmittelyt ja venyttelyt sopivan minulle.

Lantiopohja lihaksiin keskittyminen vaati toisiaan keskittymistä,sillä se ei ollut kovin helppoa. Piti todella miettiä ohjeita ja rauhoittua keskittymään tekemiseen huolella.

Tunsin kyllä, että paino lantiollani jakautui harjoitteiden aikana tasaisesti.

Erityisesti pidin selkärankarullaus- liikkeestä. Ja ohjeistuksen avulla löysin kyllä myös pakaralihasten aktivoinnin. Liike tuntui ihanalta ja tunsin, että jo muutaman rullauksen jälkeen selkäni kiitti.

Uskon, että liikkeet oikein tehtynä varmasti ehkäisee virtsan karkailua, mikä on myös usein ongelmana, kun lantiopohja ei anna oikeaa tukea. Toistaiseksi tuota vaivaa ei ole, mutta kun ikää tulee lisää ,niin monelle niin käy. Ehkä seksielämäkin säilyy viriilinä ,kun myös lihakset ovat kunnossa 🙂

Vaikeinta on löytää kotona aikaa alkaa tehdä näitä harjoituksia. Vaikenta oli hahmottaa lantionpohjan kuppi.

Terveisin Anne-Mari!

—–

Kiitos Anne-Mari huomioistasi.

Ajankäytön hallintaa

Kun tutustuu omaan kehoonsa paremmin, myös sen toiminta tasapainottuu ja paranee.
Toki tuo ajankayttö on usein syynä, että oman kehon huoltoa laiminlyödään.
Minusta tässä on hieno viisaus meille kaikille mietittäväksi:
”Niillä, joilla ei ole aikaa kehon huoltamiseen, on usein aikaa kehon ongelmiin.”
Kyse on varmaankin ennen muuta päätöksestä. Ja harjoitteita voi jakaa esim. aamulle osa ja illalle osa. Voi myös keskittyä siihen kehonosaan, mikä juuri nyt kaipaa huoltoa.
Lantion alueen ongelmat ovat erittäin yleisiä. Lantion tulee olla tukeva, koska ylävärtalon paino siirtyy lantion kautta alaraajoille.
Neutraalissa asennossa lantio on keskiasennossa – ei kiertyneenä tai kallistuneena eteen tai taakse. Silloin lannerangassa on luonnollinen notko.
Lantion asennon muuttuessa painopiste siirtyy ja keho kuormittuu epätasaisesti. Kun jokin kehon osa ei tee omaa työtään, toinen kohta joutuu kompensoimaan heikkoa kohtaa. Yleensä heikot tukilihakset aiheuttavat pinnallisten ja suurempien, voimaa tuottavien lihasten yliaktivaation, mikä tuntuu jumituksina ja kipuina raajoissa ja selässä.
Olet Anne-Mari tehnyt paljon hyviä huomioita kehostasi, joten tästä on hyvä jatkaa kurssia eteen päin.
T: Armi
armi@kehontunne.fi
Jaa tämä
post

Anne-Mari auttaa lihavuusklinikalla

Kehontunne-verkkokurssille osallistuva Anne-Mari esittäytyy:

” Hei, olen Anne-Mari. ikä 56 v, sairaanhoitaja, teen työtä Jorvin sisätautipoliklinikalla ylipainoisten potilaiden parissa.

Kehontunne- videoverkkokurssille lähden mukaan avoimin mielin. Olen nähnyt muutaman Armin videon ja ihastellut niissä Armin taipuisuutta ja kehon hallintaa, ehkä jotain sellaista.
https://www.youtube.com/edit?o=U&video_id=MuEHq2CX2W0

Olen perusterve, ei säännöllisiä lääkkeitä. Harrastan jotain liikuntaa 3 – 4 kertaa viikossa 1 -1,5 tuntia kerrallaan. Viikonloppuisin vähän tuotakin pitempiä kävelyitä.
Olen normaalipainoinen Pituus 167 ja paino 65 kg. Takareidet ja yläselkä ovat ehkä haasteellisemmat kohdat kehossani.

Oman kehoni kanssa olen suhteellisen sinut ollut jo pidempään. En harrasta laihduttelua vaan yritän opetella syömään kulutukseni mukaan. Koska olen kova syömään, on hyvä ,että on löytynyt mukavia tapoja kuluttaa energiaa. Iän myötä haluaisin kuitenkin säilyttää lihaskuntoani ja ryhtiä sekä sopivasti joustavuutta – olen aina ollut aika jäykkä.

Työssäni haasteellisuutta on asiakkaitteni muuttunut kehokuva paljon laihtuneilla ihmisillä. Tärkeätä on, että ihminen oppisi näkemään itsensä realistisesti ja laiduttaminen ei menisi liiallisuuksiin. Toivon, että saisin kehontunne-kurssista vinkkejä laihduttajien kannustamiseen ja itsensä arvostamiseen.

Olin pääsiäisen jälkeen Suomi 100 hiihdolla Hetasta Haltille. Ahkioissa vedettiin omat ruuat ja tavarat tuntureiden poikki, yövyttiin teltoissa ja aikaa tähän käytettiin 8 päivää!

Nyt minulla on aikaa paneutua kehoni tuntemuksiin.
Palaan asiaan, kun etenen videoverkkokurssissa.

Hyvää kesän odotusta!”

Mukavaa Anne-Mari, että lähdit mukaan kurssille.

Älä epäröi laittaa kysymyksiä, jos niitä tulee kurssin edetessä. Toivottavasti koet uusia elämyksiä kurssin aikana!

Ja onnittelut vielä hienosta hiiihtosuorituksestasi.

Armi
armi@kehontunne.fi

Kehontunne.fi
https://kehontunne.fi/verkkokurssi/

Jaa tämä
post

Mitä, jos Sinulla liikkuisi vain silmät!

Kehontunne-verkkokurssilleni olen saanut osallistujaksi Soilen, joka lupautui kertomaan myös koskettavan tarinansa meille muille.

Vuonna 2006 hänellä todettiin likvorkanavassa (selkäydinkanava) hyvälaatuinen kasvain, joka tukki likvornesteen kierron. Tämän jälkeen tapahtumat ovatkin ihmeitä täysi!

Nestekierron turvaamiseksi minulle laitettiin shuntti. Kasvain jätettiin, koska se oli niin hankalassa paikassa, ettei ollut mahdollista saada kasvainta turvallisesti pois.

Sairaaloissa vietin n. 2 vuotta . Tilanne oli pahimmillaan sellainen, ettei minulla liikkuneet muut kuin silmät. En pystynyt puhumaan saati liikuttamaan raajojani. Ruoka meni letkulla vatsalaukkuun ja tuli ulos vaippaan ja katetriin.

Aivoni kyllä pelasi, mutta minun ympärillä henkilöt toimivat kuin en olisi kuullut mitään.

Lääkityksen sivuoireena kehoni jäykistyi jäykistymistään, vaikka lääkkeen vaikutus piti olla päinvastainen. Olin käpertynyt kasaan ja en pystynyt ilmaisemaan itseäni ollenkaan.

Kuulin, kuinka ympärillä ihmiset puhuivat minusta, joskus melko ikäväänkin sävyyn.

Hehän eivät ymmärtäneet , että kuulin ja tajusin kaikki.

Tapahtui kuitenkin ihme, ja fysioterapeuttini oivalsi, että katseellani kerroin, että ymmärrän, mitä ympärillä tapahtuu. Tästä alkoi kuntoutus ja vuonna 2008 pääsin kotiin ja työelämään palasin vuonna 2010.

Nyt tilanne on se, että ruoka maistuu ja suolentoiminnot ovat palautuneet. Ainoana haittana on lähes olematon pidätyskyky – pitää aina miettiä, missä on lähin vessa.

Jäykkyyttä jäi kaikkiin raajoihin sekä lonkkiin että selkärankaan. Minulle on tehty useita korjausleikkauksia jäykistyneihin raajoihini.Tasapainoni on huono.

Nilkat on jäykistetty, sormet eivät aukene suoriksi.

Kävelemään pystyn n. 3 km, mutta se on kankeaa. Iltaisin on jaloissa särkyä, mikä onneksi ei valvota yöllä.

Kehontunne-verkkokurssilta haen parannusta tasapainooni ja on tärketä pitää omasta kehostaan huolta, kun vielä voi!

Minä, jos kukaan osaan arvostaa, että minulle on annettu toinen mahdollisuus nauttia elämästä. Teen työtä nykyään tietotekniikan parissa.

Terveisin Soile, sairaanhoitaja, datanomi.”

Jaa tämä